sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Valkea huura



Aamun koittaessa valkeana kaikki - kauniissa huurassa. Valkoinen päivä, valkea niukka valo. Äsken satoi alijäähtynyttä tihkua, muuttuen lumeksi. Kaunista näin.

Työn alla tikkaukset isoihin tilkkutyynynpäällisiin. Siinä sopivaa puuhaa sohvalla makailuun. Joulu sopii ottaa vastaan rauhallisesti, turhia hötkyilemättä. Rentoutuminen on kuitenkin tärkeintä.

Huomenna vielä kalatiskille, sitten voikin paneutua herkkujen työstämiseen. Englantilainen hedelmäkakku koemaistettu, hyväksi todettu. Kermaa järkyttävän monta desiä odottamassa piilottamista.

Ihanaa olla kotona ja aivan omin traditioin, luoda niitä vuosi vuodelta omanlaisiksi. Tästäkin joulusta nautin koko sydämestäni.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Valmista ja keskeneräistä

Vihdoin kokoon kursitut tyynynpäälliset Cath Kidstonin Posy -kankaasta. Löysin kankaan Eurokankaan kilolaarista jo jonkin aikaa sitten - uskomaton onni.

Vaalea joulu on paras. Pastellisävyjä kehiin vaan, tilkkupeitto, torkkupeittoja, tyynyjä, kukkia, silkkipaperia, kynttilöitä, joulukuusenpallot ikkunaan valoa taittamaan. Sellaista täällä.

Jo syksyllä aloitetut Austerman Step -sukat. Kesken, edelleen. Ei olisi kyllä enää paljoa tuon II sukan kanssa... Ihanat sukat tulee - mutta en tykkää ohuenohuesta langasta. Raivostun lankaan aina välillä, ja teen muita töitä sitten.

Nämä ovat edenneet nopsasti - yhdessä päivässä hurautettu eka puoliväliin. Säärystimet. 7veikasta. Täytyy lisätä silmukoita pohjetta varten seuraavaksi.

Pipo on ihana, lämmin ja käytössä jo. Lapasiin loppu Rowanin ihanuus ja Dropsin Eskimoa loput. Lapanen on tökännyt vaiheeseen - peukalon jälkeen olen tehnyt jotain helmineuleelle, niin ettei se enää "juokse", minkä salaisuudesta luulen saaneeni vihiä säärystimiä tehdessäni. Pitää purkaa ja mennä ongelman ytimeen.

Muista projekteista ei tässä sen enempää.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Joulumieltä


Palasin äsken kotiin, laulelemasta kauneimmat joululaulut. Tulihan se jouluinen olo!

Mielessä ollut viime viikkoina niin paljon kaikkea muuta jännittävää mietittävää ja kiireitä muutenkin, että joulun odotus on jäänyt hieman taka-alalle. Koristeiden laittaminen ja muut valmistelut on ollut alkutekijöissään. Itse kasvatettu amaryllis "apple blossom" on sentään koittanut vakuutella kukillaan joulun tulosta. Vielä kun saisi ompelukset valmiiksi...

Eilen ajelimme reissun ostoksille ja samalla hankittiin kotiin uutta ja tarpeellista. Hankintoja järjestelemään takaisin siis!

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Pimeää & valoa





Onni on suosinut minua tänä talvena. Ne harvat aurinkoiset päivät, joita on ollut, ovat osuneet sellaisille päiville, että olen voinut ulkoilla! Pimeyteen ja väsymykseen lääkettä, valo!

Tänään askeleet veivät järven rantaan. Viime yö oli pakastanut sopivasti ilman. Järvellä hento jää. Tuonne jäälle tekee mieli, kunhan vankistuvat.

Uudessa luurissa on kamera. Äärettömän näppärä kapine. Hurmaantuneena seisoskellessa rannalla, tajusin ottaa jotain talteen. Sammal loisti kuin smaragdi.

Huomenna viimeinen tentti. Levollinen mieli, hyvin sekin menee. Haikeutta mielessä, kohta urakka alkaa olla ohi. Malttamaton uutta vuotta, uusia kujeita odotellessa.

torstai 6. joulukuuta 2007

Risuja



Koivunoksista katkotuista pätkistä vääntäytyi tällaisia. Alempi koristaa sohvan yllä olohuonetta, kiva on. En raaski ostaa aina uusia valosarjoja, nyt valokranssin kaipuussa saa tuo viritys olla sellainen. Voisihan tosin koivunrisuista taivuteltuun kranssiin kietaista vielä yhden sarjan......

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Joulua seinällä


Tämä upeanpunainen seinä on keittiömme ruokailutilasta. Tapetti luo illuusion rappaamalla tehdystä pinnasta. Väri on kestohyvä - ja juuri sopivaa tasapainoa muuten vaalealle kodille. Oltiin aikanaan täysin yksimielisiä valinnasta - mistähän joskus löytyy se rohkeus tehdä "raju" valinta?

Enkelisiivet ovat saaneet olla jo vuoden (vai kaksi?) paikallaan. Jouluista tunnelmaa talviaikaan, muulloin vaan jännänä jujuna.